Talvipyöräily

Miksi vain läskipyörällä Lapin talvipyöräilyreiteille?

Viime aikoina on keskusteltu paljon pohjoisen lomakeskuksien talvipyöräreiteistä ja niiden säännöistä. Onko tosi, että reiteillä ei saa ajaa ns. kapeilla renkailla eli perusmaastopyörällä? Mitä se haittaa, jos reitillä on uria tai kuoppia? Kyllähän ne reitit siitä kovettuu, kun ajetaan tarpeeksi kaikilla fillareilla!

Luen itse näitä kommentteja reitin rakentajan silmin ja ymmärrän monilta osin hämmennyksen. Älä silti ota Lapin lumilomalle mukaan sitä reilun parin tuuman leveillä renkailla varustettua fillaria tai edes plussarenkailla pyörivää maastopyörää. Pohjoisen reitit ovat vain ja ainoastaan läskipyöriä varten.

Miksi? Isoin syy on oikea talvi. Meillä on edelleen (toistaiseksi) täällä pohjoisessa oikeat kuivat pakkastalvet. Lämpötilat pysyvät pääosin pakkasella läpi talven ja suojakelejä on verrattain vähän. Kuiva pakkaslumi vaatii kovettuakseen huomattavan määrän työtä sekä aikaa. Etelän talvi sisältää pääsääntöisesti useita kosteita ajanjaksoja sekä korkeita lämpötiloja. Märkä nuoskalumi ei tarvitse edes pakkasia kovettuakseen, mutta pienikin kylmä ajanjakso tekee nuoskalumesta betonia.

Pelkästään se, että Lapin talvi on vielä talvi, riittää perusteluksi määrittää talvipyöräreittien renkaan leveyden alarajaksi 3,8 tai neljä tuumaa. Reitit eivät ehdi millään kovettua niin paljon huoltokierrosten välissä, että ne kestäisivät kapeita renkaita. Läskipyörällä ajo onnistuu, vaikka reitin pinta ei olisikaan betonia.

Isoissa keskuksissa reittejä huolletaan ja siihen käytetään rahaa. Valitettavasti edelleen liian vähän, koska talvipyöräilyreittien ymmärrys ja kehittäminen on takamatkalla verrattuna hiihtoon. Monesti juuri siitä syystä, että ympäri Suomea reittejä hallinnoivien työryhmien, osuuskuntien tai yhdistysten kärkikohteena ovat hiihtoladut. Talvipolkuja rakennetaan edelleen osittain sillä periaatteella, että saadaan kävelijät pois laduilta. Ei siksi, että saataisiin pyöräilijöille kivaa ajettavaa. Onneksi tilanne on parantunut ja aktiivisten pyöräilijöiden sekä pyöräilyn suosion kasvun myötä varmasti paranee entisestään.

Se, että jokin taho käyttää oikeasti rahaa kunnossapitoon tarkoittaa myös sitä, että reiteille on hyvä luoda perussäännöt. On silkkaa turhuutta rakentaa reittejä, jos niistä käy hiihtolomaviikon ensimmäisenä päivänä nauttimassa muutama kaveri kapeilla renkailla varustetulla sähköfillarilla. Tämän jälkeen reiteistä pääsee muut nauttimaan (ehkä) noin 2–3 päivän päästä riippuen olosuhteista.

Nyt joku rupeaa jo näytön toisella puolella huutamaan, että kyllä minä ajoin viime talvena siellä ja täällä kapeilla renkailla ilman, että minusta jäi edes renkaan kuviota reitin pintaan. Varmasti, mutta ne olosuhteet ovat erittäin harvinaisia pohjoisessa. Ison osan kaudesta reittien pinnat ovat verrattain pehmeitä, mutta läskipyörällä täysin ajettavissa.

Lumisateet tai talvimyrskyt siirtävät reittilinjauksia pahimmillaan kokonaan uuteen paikkaa, jolloin reitti joudutaan avaamaan kohtaan missä pohjausta ei ole suoritettu kunnolla. Tässäkin tilanteessa reitti saadaan yleensä avattua läskipyörälle soveltuvaksi parissa päivässä. Kapeilla renkailla kyseinen reittiosuus puhkottaisiin välittömästi.

Täysin tukossa olevien reittien avaaminen kestää kalustosta riippuen 2–5 vrk ja jokaisen lumimyrskyn jälkeen reittien pintoihin jää tuoretta osittain pakkaantunutta lunta. Tämä yleensä kestää läskipyörän, mutta ei kapeaa rengasta.

Jos näiden kyseisten olosuhteiden aikana reiteille paukahtaa fillari (erityisesti e-fillari) kapeilla renkailla on jälki karmeaa. Pehmeä reitin pinta on täynnä kiemurtelevia uria, renkailla puhkottuja koloja, pahimmillaan pitkiäkin etäisyyksiä täysin turmeltua reittiä. Syy miksi kerään verta nenästä mainitsemalla sähköfillarin on se, että luomulla ei pehmeää reittiä jyrsitä kovinkaan kauaa, edes kisakuskit. Sen sijaan sähköllä (myös sähköläskillä) saadaan lystikkäästi jauhettua kilometritolkulla baanaa pottupelloksi.

Iso ero etelän reitteihin on myös käyttäjäpaine. Pohjoisen reiteillä käyttäjäpaine vaihtelee erittäin paljon eikä jatkuvaa tamppaavaa käyttöä ole koko talven ajan. Lomasesongit tuovat käyttäjäpiikin reiteille mikä näkyy myös reittien kunnossa. Mikäli sesongin aikana olosuhteet ovat hyvät, ei reittejä tarvitse käytännössä hoitaa sillä hoidon suorittavat reitin käyttäjät tamppaamalla talvipolkua leveillä läskipyörän renkailla.

No haittaako sitten se, että siellä talvipoluilla on niitä uria ja kuoppia? Ei haittaa siihen asti, kun ne eivät vaaranna käyttäjien turvallisuutta tai johda reitin laajamittaiseen hajoamiseen. Sen jälkeen alkaa reittihenkilön silmäkulma nykimään.

Syvät montut, urat ja piilokuopat aiheuttavat erityisesti alamäkiosuuksilla vaaratilanteita. Talvireitin pinnasta voi olla hankala erottaa rikkoutunutta pintaa. Vaikka ajetaan metrisen kinoksen keskellä, on talvipyöräily edelleen maastopyöräilyä. Samat puut, risut, kannot tai muut lumen alla olevat esteet tekevät pahaa jälkeä talvellakin. Sanomattakin selvää, että ilman kypärää ei kannata suunnata maastoon ajamaan.

Urat ja kuopat aiheuttavat myös laajamittaisempaa reitin hajoamista. Pelkästään reitin pinnan rikkominen muutaman kymmenen metrin matkalta voi laajentua satojen metrien mittaiseksi tuhoalueeksi. Tarpeeksi monessa kohtaa puhkottu reitti muodostaakin sitten laajemman kokonaisuuden tai pahimmillaan paskomisen koko reitin mitalta.

Tässä siis muutamia syitä miksi toivomme talvireittien käyttäjiltä ymmärrystä tiettyihin vaatimuksiin. Valitettavasti monessa keskuksessa ei uskalleta kieltää asioita, koska kieltäminen ei istu imagoon. Tosin silti joka keskuksessa on isoja kylttejä kaikkialla, jotka kieltävät ladulla kaiken muun liikkumisen paitsi pyhän suksilla liukumisen.

Koitetaan pitää talvipoluista huolta eikä rikota niitä tieten tahtoen. Niiden eteen tekee aina joku taho kovasti töitä. Pelkästään se, että meillä on mahdollisuus ajaa läskipyörällä upeissa puitteissa, on ollut ison työn takana. Jossain vaiheessa meillä on varmasti latuhuollon kaltainen budjetti ja mahdollisuus tuottaa vielä parempaa reittiä kansalle, joka on hullaantunut maastopyöräilystä myös talvella!

Terveisin reittirakentaja,
Timo Veijalainen