Reittikuvaus

Sport Resort Ylläksen läheltä lähtee uusi, kaudelle 2018–2019 avattu ympyräreitti, joka tekee ylempänä piston Tuomikurun kodalle. Reitin aloituspiste löytyy, kun pyöräilee parkkipaikalta Gondolihissin ohi kohti laavua. Reittiopasteet löytyvät alempaa hiihtoladun vierestä. GPX-jäljestä näet tarkemmin aloituspisteen.

Reitti on todellinen nousu- ja laskureitti, sillä ylös Tuomikurulle mentäessä tulee reippaasti nousua lyhyelle matkalle. Samanlainen mäki on kuitenkin luvassa myös alaspäin tultaessa. Kiertosuunnaksi suosittelemme myötäpäivään kiertoa eli Resortilta lähdetään heti kohti Tuomikurua.

Talvireitti lähtee opasteiden vierestä loivasti nousten kohti hiihtostadionin kuulutuskoppia. Sinisien merkkikeppien avulla näet oikean suunnan. Kopin jälkeen reitti kulkee jo metsässä ja sitä on paljon helpompi seurata. Reitti nousee vanhaa latupohjaa välillä hyvinkin terävästi ja mutkitellen. Latupohja on avointa eikä puustoa ole juurikaan tiellä.

Terävien nousujen ja mutkien jälkeen tulee pieni hengähdyshetki, koska reitti kulkee hetken aikaa tasaisempaa maastoa pitkin – mutta vain hetken. Pian polku koukkaa pienen harjun päälle, jonka jälkeen tulee vuoron perään pieniä laskuja ja nousuja. Reitti kuitenkin nousee koko ajan kohti tunturia. Vähän alle parin kilometrin ajon jälkeen edessä on risteys. Risteyksestä jatketaan suoraan ylöspäin. Tästä alkaa Tuomikurun kodalle vievä pisto. Reitti jyrkkenee ja nousu kovenee huomattavasti, mutta välillä saa hengähtää, kun reitti mutkittelee tunturin laitaa.

Risteyksestä kodalle on matkaa vain kilometrin verran. Silti erittäin tiukka nousu saa matkan tuntumaan huomattavasti pidemmältä. Tuomikurun pisto ylittää ladun kaksi kertaa. Näissä kohdin kannattaa olla erittäin tarkkaavainen. Mäkisessä maastossa hiihtäjäkin voi tulla lujaa alamäkeen. Jälkimmäisen latuylityksen jälkeen olet jo hyvin lähellä kotaa, mutta reitti nousee edelleen hyvin jyrkästi! Viimeisten mutkien jälkeen reitti taittaa oikealle tasaisempaan maastoon ja saapuu kodan pihalle. Reitti on tuulien vuoksi usein tukossa varsinkin viimeiset 500 metriä. Sitä kun ei aina pystytä huoltamaan lanalla. Sinisiä tikkuja seuraamalla löydät kodalle, vaikka reitti olisikin tukossa. Tuomikurun kodalla kannattaa antaa pumpulle aikaa tasata sykkeet. Kodan pihalta maisemat ovat todella upeat, joten kamera on hyvä kaivaa esiin.

Samaa polkua palataan takaisin risteykseen, mutta ole erityisen tarkkaavainen laskun aikana, sillä vauhti kasvaa helposti todella hurjaksi. Alueella liikkuu paljon kävelijöitä. Ennakoi siis aina katseellasi menosuuntaan! Risteykseen saavuttaessa käännytään vasemmalle kohti Kahvikeitaan laavua. Tässä vaiheessa laskua on vielä mukavasti jäljellä ja mutkia on luvassa runsaasti. Reitti tulee lopulta uuden rakenteilla olevan erämaakahvilan pihaan, mistä se jatkuu alapuolella olevan Kahvikeitaan laavun edestä suoraan alas ladun yli metsään. Tästä eteenpäin reitti helpottuu huomattavasti.

Kahvikeitaalta kohti lähtöpistettä, Sport Resort Yllästä, reitti kulkee keskellä mänty- ja kuusimetsää. Tämä osuus ei enää sisällä hurjia korkeuseroja, mutta mutkittelee mukavasti puiden keskellä. Nyt on hyvä hetki palautella jalkoja mäkisen maaston jälkeen! Juuri ennen paluuta lähtöpisteeseen reitti nousee loivasti kohti Sport Resortia ja palaa takaisin samalle aukealle, josta retki alkoi.

Reitin vaativuusluokka: Erittäin vaativa

Reitti kokonaisuutena soveltuu parhaiten kokeneille ja hyväkuntoisille pyöräilijöille. Reitti sisältää erittäin vaativia nousu- ja laskuosuuksia. Huomioi aina oma kunto- ja pyöräilytasosi. Vaativuusluokat ovat aktiivipyöräilijöiden tekemiä suuntaa antavia arvioita reitin vaativuustasosta.

Huomioitavaa reitillä

  • Reitti kulkee tunturin laitaa. Tuulisella ja lumisateisella ilmalla polku menee hyvin nopeasti umpeen. Kunnossapidosta huolimatta erityisesti reitin ylemmät osat voivat olla ummessa, vaikka ne olisi vasta hoidettu. Tarkista sääennuste ennen kuin lähdet retkellesi.
  • Reitin vaativuudesta johtuen voit joutua taluttamaan pyörää pitkiäkin matkoja. Älä kävele keskellä reittiä, vaan valitse polun toinen laita kävelyyn.
  • Huomioi muut liikkujat. Alueella liikkuu paljon kävelijöitä ja lumikenkäilijöitä. Lumikenkäilijät tekevät paljon omia polkuja, mutta virallinen pyöräreitti on merkitty sinisin merkkikepein.
  • Reitillä on neljä latuylitystä.

Palveluita alueella