Kellostapulinkuru on ollut syksyyn 2019 asti kieltoaluetta maastopyöräilyn osalta. Kesällä 2019 vanhat vaaralliset pitkospuut kuitenkin poistuivat ja kuruun valmistui kapea sorastettu polku. Uuden polun ansiosta myös Kellostapulinkurun maastopyöräilykielto poistui. Tämä reittijälki opastaa sinut Kellostapulinkuruun Äkäslompolon keskustasta!
Lähtö tapahtuu Äkäshotellin takaa virallisesta reittien lähtöpisteestä. Heti lähtöpisteestä käännytään oikealle latupohjaa pitkin. Alkumetreillä on kaksi tienylitystä joten ole tarkkaavainen! Latupohja jatkuu alikulkuun ja alituksen jälkee siirrytään kapeammalle sorastetulle uralle menosuuntaan vasemmalle. Mukava sorastettu polku mutkittelee metsässä hetken aikaa kunnes saapuu leveällä metsäpohjaiselle polulle. Polku on loivasti nousevaa suoraa uraa. Suoran päässä reitti ylittää hiekkatien ja tästä alkaa Kellokkaan nousu. Kellokkaan nousu on mukavan monipuolinen reitti, jonka reittipohja vaihtelee sorastuksista metsämaapohjaiseen polkuun. Nousu saa varmasti sykkeen kohoamaan!
Kellokkaan luontokeskuksen kohdalla polkupohja muuttuu kokonaan kivituhkapoluksi. Reittiprofiili jatkuu vielä hyvän aikaa nousevana, joten ihan täydellä sykkeellä ei kannata ajaa. Kellokkaalta jatketaan suoraan ylös kohti Y1 parkkipaikkaa. Sorastetulla osuudella on yksi kuru jonka pohjalla reitti käy. Kurun pohjalla on rautasilta ja erittäin tiukka mutka. Nousu kurusta ylös on kohtuullisen jyrkkä, joten vaihda kevyempää välitystä hyvissä ajoin. Heti kurusta nousun jälkeen tulet risteykseen mistä jatketaan suoraan. Molemmat reittivaihtoehdot vievät Varkaankurun kodalle, mutta suoraan Y1:n parkkipaikan kautta kulkeva reitti ei ole sesonkiaikaan niin ruuhkainen.
Sorastettu polku loppuu latupohjalle mistä käännytään vasemmalle ja ohitetaan Ihmisen rinki. Ihmisen ringin jälkeen reitti jatkuu jälleen sorastettuna polkuna kohti Varkaankurun kotaa. Muutaman sadan metrin jälkeen saavut risteykseen mistä käännytään pyöräreittiä oikealle loivasti nousten. Nyt nousua on jo reippaasti takana ja maisemat alkavat avautua! Tästä on enää lyhyt matka Varkaankurun kodalle mikä on mainio taukopaikka. Ennen kotaa saavutaan risteykseen mistä käännytään oikealle ja ylitetään rautasilta. Kodan pihalta reitti risteää kolmeen eri suuntaan. Alas suoraan kohti Varkaankurua pyöräilijöillä ei ole asiaa, sillä se on kieltoaluetta. Sillan jälkeen oikealle jatkuu pyöräreitti kohti Yllästunturia ja huoltotietä. Kellostapulinkuruun reittijälki jatkuu suoraan kodan ja wc-tilojen ohi sorastettu polkua pitkin.
Reittiprofiili on jälleen nouseva ja paikoitellen mukavan jyrkkä. Reittipohja on kuitenkin erittäin helppoa leveää sorastettua uraa, joten teknisyyttä ei tämä nousu tarjoa. Nousu alkaa taittua lopulta alamäeksi ja Kellostapulinkuru on jo ihan lähellä. Pian siirrytään puolet kapeammalle sorastetulle polulle, joten ennen kurua on hyvä hidastaa vauhtia. Kellostapulinkurun reitti on kivirakan keskellä mutkittelevaa kapeaa polkua ja vaikka kulkusuunta on tässä jäljessä kurun osalta alamäkeen, niin ei kannata kasvattaa vauhtia liikaa. Reitti laskeutuu ensin loivasti ja kumpuilee mukavasti kurun muotojen mukaan. Reitin varrella on levähdyspaikkoja mitkä toimivat mukavasti myös valokuvauspisteinä!
Pian huomaat, että kurun profiili muuttuu jyrkemmin laskevaksi. Jyrkällä laidalla polku tekee tiukempia serpentiinimäisiä mutkia ja vauhti on hyvä pitää edelleen maltillisena ettei matka pääty kivirakan keskelle. Pian polku siirtyy kulkemaan hyvin lähelle metsän rajaa ja edessä risteys. Risteys on merkattu maalimerkein sekä puuopasteella. Tästä voi hyvin helposti ajaa ohi mikäli ei ole tarkkaavainen. Risteyksestä käännytään vasemmalle kohti metsää. Suoraan jatkuva reitti vie Kellostapulinkurun päähän kohti Tuomikurua ja Ylläsjärveä. Vasemmalle jatkuva metsäpolku on myös uusi kesällä 2019 linjattu polku mikä lähtee laskemaan kohti Kesänkijärveä. Alkumatka on osittain kivikkoista polkupohjaa, mutta metsän keskellä ura on pääosin metsämaata. Polku yhdistyy noin puolen kilometrin ajon jälkeen leveään vanhaan reittipohjaan ja risteyksestä jatketaan alas menosuuntaan vasemmalle.
Leveä ura kohti Kesänkijärveä on erittäin tekninen. Vaikka tähän menosuuntaan reittiprofiili on laskeva, niin reittipohja pitää huolen siitä, että tarkkana pitää olla edelleen! Juurakkoinen ja kivikkoinen lasku antaa mahtavasti teknistä haastetta. Lasku ei ole jyrkkä ja muutamassa kohtaa reitti kulkee hetken aikaa tasaisemmin jopa hetkellisesti nousten. Juuri ennen Kesänkijärven sorastettua polkua tulee erittäin juurakkoinen osuus! Jos keli on kostea tai maassa on kuuraa, niin juuret ovat todella liukkaita. Älä kuitenkaan lähde kiertelemään juuria, sillä emme missään nimessä toivo reittipohjan levenevän!
Tekniset haasteet loppuvat Kesänkijärvelle. Kesänkijärveä kiertävää sorastettua polkua jatketaan risteyksestä oikealle Kesängin keitaan kautta. Tässä kohtaa lenkkiä kropalle tekee hyvää ajaa hieman tasaisempaa reittipohjaa. Kesänkijärvi kierretään sorastettua polkua pitkin parkkipaikalle asti mistä reittijälki jatkuu tietä pitkin takaisin Äkäslompolon keskustaan. Reittikokonaisuus tarjoaa mukavasti fyysistä sekä ajoittain erittäin teknistä haastetta. Emme suosittele tätä reittiä vasta-alkajille. On tärkeää myös muistaa pitää maltti kapealla Kellostapulinkurun reitillä ja anna tilaa muille liikkujille!